Kuunari Angela

Kuunarilaiva Angela, kotipaikka Sund. Alus sai pohjakosketuksen ja upposi karilla joka on Rankgårdenin länsipuolella lähellä Maarianhaminaa 15. lokakuuta 1881. Miehistön pelastivat Jomalan Kungsöstä kotoisin olevat kalastajat. Angelan hylyn löysi 1989 Kim Åström sukelluskerho Nautiluksesta. Se on aivan karin luoteiskulmalla hylyt.net. Siitä pohjoiseen noin 200 m on aluksen kantta. Alus lienee ollut kalkkilastissa.

”Angelniemellä tiedetään olleen 1800-luvulla kolme varvia eli laivanveistämöä: Ahtmaassa, Paatelmaassa ja Päärnäspäässä, kaikki Saarenpuolella. Sana veistämö on aivan oikea, sillä purjealukset tehtiin puusta sahaten ja kirveellä veistäen. Angela tehtiin todennäköisesti Päärnäspään rannassa, koska laivan suurin varustaja eli käytännössä omistaja oli Päärnäspään isäntä M. Granroth.
Samanaikaisesti tehtiin kaksi laivaa. Toisen aluksen nimeä en saanut selville, mutta kahden purjelaivan tekoon kului yhteensä 4000 kirvesmiestyöpäivää mukaan lukien sepät ja rakennusmestarit. Työ aloitettiin 19. maaliskuuta 1863 ja lopetettiin 31. lokakuuta samana vuonna. Palkkoja maksettiin yhteensä 2 600 hopearuplaa.
Laivan pituus oli 110 jalkaa 8 tuumaa ja leveys 27 jalkaa 9 tuumaa, eli nykymitoissa ilmoitettuina 32,9 metriä ja 8,2 metriä. Kantavuus oli 164 lästiä eli 322 nettorekisteritonnia. Kolmimastoista Angelaa sanottiin yleensä kuunariksi, mutta vuoden 1874 Merenkulkukalenterissa nimityksenä tälle laivatyypille käytetään sanaa kuunariparkki.” TS 25.10.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *