Höyrypursi Angelniemi II

Matkustajaliikennettä Salon ja rannikon ja saariston välillä höyrylaivoilla ss Angelniemi (I) ja ss Väster. Höyrypursi Angelniemi esiintyi sanomalehdissä 1905–10.
Höyrylaiva oli aikanaan vaivaton kulkuväline, paljon miellyttävämpi kuin hevoskyyti. Laivat poikkesivat kaikkiin suurempiin laitureihin, joten niillä pääsi helposti paikasta toiseen. Haittapuolena taas oli liikenteen kausiluontoisuus …

Angelniemeläisille laivaliikenne oli tärkeä. Mantereen ja Kemiönsaaren välistä kulkeva laivaväylä Turusta Helsinkiin halkoi kuntaa aivan samoin kuin vuosikymmeniä myöhemmin samojen kaupunkien välinen rautatie Halikkoa. Aikanaan myös Kokkilan kylästä oli paremmat laivayhteydet Turkuun ja Helsinkiin kuin Salosta, jonne suurimmat saaristolaivat eivät poikenneet.

Missä on s/s Angelniemi II nyt?
Tässä ote keskustelusta Maritimeforumista …

Tauno Hermola – Pursimies
04.12.2012, 17:03:28
Ei nyt ihan tähän ketjuun kuuluva, mutta en viitsi uuttakaan tehdä: tietääkö kukaan S/S Angelniemi II:n myöhemmistä vaiheista? Ilmeisesti Pekka Laine (sittemmin linja-autoliikennöitsijänä toiminut) ainakin viimeisenä liikennöi sillä
Salon ympäristössä; sitä ennen on voinut olla muitakin (aluksen tilaaja lienee ollut Salon Höyryvene Oy, joka on perustettu 02.11.1904 ja poistettu toimimattomana rekisteristä niinkin myöhään kuin 1980).
Rami Kristian Wirrankoski – Pursimies
Vastaus #50 : 19.09.2013, 12:36:24
Nyt vasta tämän kysymyksen huomasin. Angelniemi II mytiin 30-luvun puolen välin paikkeilla Viktor Lenkkerille ja jatkosodassa alus upposi Viipurin Salakkalahteen. Enempää en tiedä.

Tämän kuvan alkuperä on selvittämättä, mutta kuvaa tutkimalla kyseessä saattaa olla s/s Angelniemi.
”Matkustajaliikennettä Salon ja rannikon ja saariston välillä höyrylaivoilla ss Angelniemi (I) ja ss Väster. Höyrypursi Angelniemi esiintyi sanomalehdissä 1905–10.” lähde: https://www.porssitieto.fi/yhtiot/lisaa/salonhoyryvene.shtml