Kyläinfo

Terveiset Angelniemen Kyläyhdistykseltä!
Tiesitkö että kylällä toimii aktiivinen kyläyhdistys? Halusimme kertoa toiminnastamme kyläläisille ja muistuttaa olemassaolostamme. Toimintamme keskuksena toimii yhdistyksen omistama Seurojentalo.Kyläyhdistyksen tarkoituksena on edistää kylän ja sen asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta ja toimia kylän asukkaiden yleisten ja yhteisten etujen valvojana. Kyläyhdistys pyrkii kehittämään asukkaiden viihtyvyyttä, harrastus- ja kulttuuritoimintaa sekä edistää palveluiden säilymistä alueella.Kyläyhdistyksen toiminta riippuu sen jäsenistön aktiivisuudesta. Kyläyhdistys ei kerää jäsenmaksua ja näin ollen toimintamme on avointa kaikille kyläläisille. Tiedotamme toiminnasta nettisivujen kautta ja kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Haluamme vaikuttaa myös Kokkilan rannan kehittämiseen.

Seurojentalon ylläpito ja remontointi on yhdistyksen vastuulla. Taloa on korjattu valtavasti vuosien varrella ja työt jatkuvat korjaussuunnitelman mukaisesti. Seurojentalon käyttöaste on kasvanut ja talolla on aktiivista toimintaa ympäri vuoden. Kyläyhdistys pyrkii tyydyttämään uusien toimijoiden tarpeet ja kehittämään taloa yhdessä käyttäjien kanssa.

Angelniemen seurojentalo

Yhdistys järjestää huvi- ja yleishyödyllisiä tilaisuuksia tarpeen ja resurssien mukaan. Osallistumme alueen järjestöjen toimintaan mm. tarjoamalla Seurojentaloa kokous- ja juhlapaikaksi. Lisäksi alueen yhdistykset voivat ilmoittaa toiminnastaan kyläyhdistyksen nettisivuilla ja ilmoitustauluilla.